Viikonlopun viettäminen Tampereella

Oletko suunnitellut reissua Suomen toiseksi elinvoimaisimpaan maakuntaan eli Pirkanmaan maakuntaan? Hienoa! Useimmiten suunta on tällöin kohti Tampereen kaupunkia, joka onkin Pirkanmaan keskus ja sen pääkaupunki. Tampereen kaupunkiin on ihastuttavaa tutustua vuoden ympäri ja se tarjoaa tekemistä turisteille vuoden jokaisena päivänä.

Tampereelle pääsee kätevästi eri julkisilla kulkuneuvoilla. Esimerkiksi Suomen pääkaupungista Helsingistä sujahtaa Tampereelle Valtion Rautateiden eli VR:n kyydissä vain puolessatoista tunnissa. Tänä aikana ehtii pelaamaan vaikka http://kalevalakasino.net -online kasinolla muutaman kierroksen lempipeliään. Mutta entä sitten, kun matka Tampereelle on päätynyt kohteeseensa ja on aika alkaa tutustumaan kaupunkiin? Lue lisää tästä artikkelista, niin tiedät, mitä kaikkea Tampereella voi viikonlopun aikana tehdä!

Tampereen nähtävyydet

Kun olet saapunut Tampereelle, suuntaa kohti keskustaa. Tampereen keskusta on kaupungin ehdoton sydän, jonka sykkeessä virtaa runsaasti palveluita ja erilaisia ihmisiä. Vaikka Tampere on iso kaupunki erityisesti monelle maalla asuvalle, on Tampereella kuitenkin helppo suunnistaa tekemiseltä toiselle, sillä välimatkat eivät ole keskustan alueella muutamaa kilometriä suurempia.

Tampereen Tuomiokirkko on klassinen nähtävyys Tampereella. Kauniin kirkon on suunnitellut taitava Lars Sonck. Jos kirkossa ei ole yksityistilaisuuksia, pääsee siihen tutustumaan vuoden jokaisena päivänä kuka tahansa. Kirkossa on aikansa upea arkkitehtuuri.

Toinen tunnettu nähtävyys Tampereella on Tammerkoski ja sitä ympäröivä alue. Tammerkoskella on erittäin tärkeä paikka Tampereen historiassa, sillä se mahdollisti aikoinaan teollisuuden tulon Tampereelle ja on auttanut kehittämään aluetta. Jos haluat ihailla koskea, mutta sää sattuu olemaan kurja, mene johonkin sen läheisyydessä sijaitsevaan ravintolaan istuskelemaan, ihaile koskea ja pelaa samalla hetki lempipeliäsi Kalevala Kasinolla vaikkapa puhelimella. Rentoutuminen ja viihtyminen ovat taattuja!

Kesäaikaan Tampereella ollessaan kannattaa ehdottomasti tutustua huvipuisto Särkänniemeen sekä sen alueella sijaitsevaan kuuluisaan maamerkkiin eli Näsinneulan näkötorniin. Jos päätät vierailla Näsinneulan tornissa, varaudu upeisiin maisemiin, sillä tornissa pääset jopa 120 metrin korkeuteen ihailemaan Pirkanmaan maakunnan maisemia. Samalla kun ihailet maisemia, voit syödä lounaan ja pelata jälleen muutaman kierroksen kasinopelejä onlinessa. Näköaloja pääset ihailemaan ilta-aikaan myös ravintola Periscopessa ja uudessa Moro Sky Barissa.

Related Posts

About The Author